Ei ole tärkeää kuka ihminen on, vaan mikä hänestä voi tulla

Psykologi Anders Ericssonin (am.) mukaan jossain asiassa taitavaksi tuleminen vaatii 10 000 tuntia määrätietoista harjoittelua. Mikä sitten saa treenaamaan noin paljon? On todettu, että se on mainiot kannustajat etenkin varhaiskasvatuksen aikana! Lajiensa maailman parhaimpien opettajat ovat olleet välittäviä, ystävällisiä ja kärsivällisiä. He ovat tehneet oppimisesta kekseliäästi mukavaa ja kiinnostavaa. Hunajaisen kokemuksen. Siksi on mitä tärkeintä, … More Ei ole tärkeää kuka ihminen on, vaan mikä hänestä voi tulla

Laivat eivät seilaa tuurilla

Kysyin seiskarilaiselta laivuri isoisältäni, että ”syntyikö Suomenlahden saarellanne erinomaisia kippareita?” Hän vastasi: ”Ei. Siellä syntyi vain vauvoja. Merenkulkijoiksi kehitytään taitojen karttuessa.” Merellä taito osoitetaan erilaisin pätevyyskirjoin. Kukin niistä edellyttää praktiikkaa. Kokemus on rakennettava vahvuuksien varaan. Ensin messipojasta kippariksi tai konemiehestä tsiiffiksi. Jokainen onnistuminen ja vastoinkäyminen taluttavat eteenpäin. Jo Aristoteles opetti: ”Jos haluaa oppia johtamaan, on … More Laivat eivät seilaa tuurilla

Superbussin anatomiaa Turussa

Superbussi on työnimi. Se on kuin raidejärjestelmä, mutta liikkuu kumipyörillä. Ei sen kummempi. Kalusto voi olla yksi tai useampinivelinen bussi (24 m / 110 henk). Toki ilman niveltäkin, liikennöintitarpeen mukaan. Keksintö käyttää saasteetonta kaasua, sähköä tai niiden yhdistelmiä. Tulevaisuudessa ehkä polttokenno tai magneettijärjestelmätkin lienevät mahdollisia. Teoreettisen käyttöikänsä (16 v) päätyttyä superbussilla on jälleenmyyntiarvo. Superbussi huristaa … More Superbussin anatomiaa Turussa

Frakki tai tumma puku

Hävettää saapua arvokkaaseen tilaisuuteen selkeästi alipukeutuneena. Olen sen kokenut. Kutsukorttiin merkitty pukukoodi on isäntäväen palvelus ja samalla toivomus. Se helpottaa kanssakäymistä. Vaikka ajat muuttuvat ja tilaisuudet ovat eritasoisia, niin muodollinen pukeutuminen ei tule yllättäen. Kun sitä noudattaa, voi olla varma mikä perinteisesti passaa. Pukukoodin noudattaminen on myös yleissivistystä sekä kohteliaisuutta. Daamin asu noudattaa kumppaninsa tasoa. … More Frakki tai tumma puku

Herrasmies

Herrasmies on huomaavainen ja käyttäytyy fiksusti ennen muuta naisia kohtaan. Mutta mitä ”moderni” nainen mieheltä odottaa? Milloin sulava käytös tulkitaan vanhanaikaiseksi tai holhoukseksi? Milloin se puolestaan on arvostavaa ja hyväksyttävää? Nykyajan gentlemannius on luontevaa. Joskus se saattaa vaikuttaa huomiota herättävältä ”Leidin” kohtelulta silkkihansikkailla. Mutta aina kunnioittaen hänen itsenäisyyttään. Höveli mies auttaa kantamuksissa, tarjoaa istuimen tai … More Herrasmies

Nöyryys on hienoin joukkuepelaajan ominaisuus työpaikoilla ja urheilussa

”Nöyryys ei olk koskaa liikaa, sano piika ko sonnil niias”, opettaa varsinais-suomalainen sananparsi. Nöyrä on johtajan suosituin adjektiivi itsestään. Sillä mm. poliitikko valintansa jälkeen osoittaa vaatimattomuuttaan. Vaikeaahan se on, sillä käsite on liukas. Sen vastakohtia ovat ainakin: määräävä, vallanhimoinen, koppava ja ylimielinen. Nöyrät johtajat palvelevat. Nöyryys muokkaa hyvästä johtajasta erinomaisen. Se on ominaisuus, jolla hän … More Nöyryys on hienoin joukkuepelaajan ominaisuus työpaikoilla ja urheilussa

”O juur niinkum pikkulaps, ete tiärk kosk tule ja mitä tule”

Äidinkielen opettajalta kysyttiin pilkkusäännöistä. Hän vastasi:”Missä puhekielessä tulee ”vittu”, siihen kannattaa panna pilkku.” Sanavarastomme huvetessa on muidenkin välimerkkien käyttö lisääntynyt. Jopa niillä erotumme kulttuurikansoista. Kun aurinkorantojen gigolo kysyy kansallisuuttamme ja saa vastauksen, niin poikkeuksetta singahtaa rantatuuleen:”Suomi, perkkele, saatana…” Brändiämme tuskin parantaa se, että olemme ainoa EU maa, joka on antanut nimensä vodkamerkille ja joka tekee … More ”O juur niinkum pikkulaps, ete tiärk kosk tule ja mitä tule”

Salassapito on vallan toimivuuden ehto

Luottamus on politiikan kallisarvoisin hyödyke. Liika avoimuus johtaa sulkeutumiseen. Luottamusta ei voi ostaa takaisin. Sen tarkistaminenkin on vaikeaa. Pienessä maassa ihmisnetti, muodostuu hyväveli-suhteista. Se on miehinen ”kurppakerho”, kanssakäymisen perusta. Leirituli, joka äärellä partiossa, joukkuepeleissä, Intissä ja politiikassa alfaurokset mittauttavat kykyjään. Niissä ”luottamuksellinen” usein tarkoittaa, että kerrotaan vain kavereille. Ei pidä uskoutua toiselle vain siksi, että … More Salassapito on vallan toimivuuden ehto

Joka piruja pelkää se piruja luo

Pelko on käsijarru. Jos se jää päälle tai hirttää, ajoneuvo ei ehkä käynnisty tai liiku. Seuraukset voivat olla tuhoisia. Peloista aiheutuu stressiä. Se syntyy kun mieli uskoo olevansa vaarassa. Alan viisaiden mielestä se on melkein kaikkien sairauksien prerussyy! Turvallista on tietää, että käsijarru on erillinen järjestelmä. Jos pelkää, että jalkajarru ei toimi tai haluaa pysähtyä … More Joka piruja pelkää se piruja luo

”Kaikki paitsi purjehdus on turhaa”

Kokemuksen ahavoittamalla merikarhulla oli tapana tokaista maakravuille: ”Maapallosta on 2/3 vettä ja 1/3 maata ja sekin vain siksi, että laivat voivat kiinnittää.” Sen todistaa myös Lasse Mårtensonin säveltämä ja Juha ”Watt” Vainion sanoittama kappale. Laivan elämä on verrattavissa ihmisen vaellukseen. Siinä on erotettavissa syntymä, kaste kummeineen, värikäs elämä ja lopuksi raadollinen kuolema. Laiva on kautta … More ”Kaikki paitsi purjehdus on turhaa”