ELY hoi! Älä jätä

Tänä suvena fillarini on ulkoiluttanut minua tuhansia kilometrejä Varsinais-Suomen pyörä- ja maanteillä. Jo varhain keväällä tappajasepeli oli poistettu. Sääkin on suosinut. Mikä siinä on ollut pyörittäessä keskiötä puhtaassa kauniissa luonnossa? Siitä kiitos kaikkiin suuntiin.

Kun kehnojen pyöräteiden takia olen saanut palautetta ja joutunut ottamaan yhteyden viranomaisiin, niin poikkeuksetta olen kuullut vastauksen: ” Ei voida tehdä mitään. Se on ELY:n (valtion) aluetta.” Lähiesimerkkeinä Kakskerran-, Naantalin pikatienvarren- ja Paraisten mutkien pyörätiet.

Ihmiset ovat innostuneet polttamaan rasvaansa kevyen liikenteen urilla. Ne on kuitenkin unohdettu ehostaa.
Jo motivaation synnyttämiseksi on toivottavaa, että suorituspaikat ovat kunnossa. Pinnat ovat liian usein halki, poikki, painuneet tai vanhuuttaan ryppyiset. Kapeilla tai pienirenkaisilla vempaimilla liikuttaessa pyörätiet ovat jopa vaarallisia.

Ei uusia uria kannata tehdä, ennen kuin vanhat on kunnostettu. Uusimalla ja korjaamalla pintoja, poistamalla näkemäesteitä, leventämällä tienpientareita ja maalaamalla värillisiä pyöräkaistoja kurveihin ja katuihin lisätään turvallisuutta sekä parannetaan liikennekulttuuria. Siinä kohenee kansan kuntokin. Liike on lääkettä.
Varsinais-Suomi saaristoineen on pyöräilyn helminauha. Idylli voidaan hyödyntää myös taloudellisesti. Mutta kuluttajia ei tule, jos palvelun äärelle pääse turvallisesti.

Arvoisat Elinkeino-, Liikenne ja Ympäristökeskuksen ( 2019 Maakuntakonsernin) rahakirstun vartijat:
Elämme kasvavan liikalihavuuden ja stressien maailmassa. Työmatka- ja harrastuspyöräily lisääntyvät. Jokaisella autoilijallakin on käytössään myös fillari.
Pyörätiet ovat useiden lajien ja suurten massojen maksuttomia urheiluareenoita. Kehno sääkään ei motivoituneita lannista. Siten määrärahojen kohdentaminen kevyen liikenteen raitteihin on kustannustehokas investointi myös kansanterveyteen. Älkää jättäkö meitä!

Omalla energialla liikkuminen on hyödyllistä toimintaa, mutta ”toimettoman ihmisen mieli on paholaisen verstas”

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s