Lahjalla on sielu.

Rehelliseen Suomeen on juurtunut käytäntö, että lahja annetaan setelinä. Se on kuin pääsylippu, jonka suuruudella vierasta palvellaan.
Kutsussa saatetaan ilmoittaa ”ei lahjoja, ei huomionosoituksia”. Silti joku juhlassa viestittää, että Jussille hankitaan joku keksintö, osallistutko rahoitukseen? Tai hienovaraisesti markkinoidaan ”Pena eurolla etelään”.

Lahjalla on uskonnollinen motiivi. Muinoin niitä laitettiin vainajan mukaan miellyttämään tuonpuoleista väkeä.
Uhrinauta ”paketoitiin”, asettamalla sen kaulaan kukkaköynnös. Se oli merkki luopumisesta.
Lahjan julkinen avaaminen puolestaan vahvistaa omistuksen.

Lahjan sieluun kuuluu vaihtokaupan kieltämisen tunne. Suomessa siihen vastataan kiitoksella – ei vastalahjalla.
Lahjan symboliikka näkyy kukissa. Ne ovat aina sopiva huomionosoitus.
Tuliainen viestii hienovaraisesti brändistäsi. Tärkeintä on ajatus. Hyvä teko on aina ystävällinen yllätys!

Antamisen taito on siinä, että lahja on suhteessa antajan varoihin ja toivottu. Jos erehtyy toisen mausta, mielihyvä voi muuttua harmiksi. Vaatii suurta taitoa osata vastaanottaa epämieluisaa tai kieltäytyä epämääräisestä. Olla loukkaamatta ja loukkaantumatta ovat kanssakäymisen perustaitoja. Huomaavaisuutta arvostetaan enemmän kuin ylenpalttisuutta.

Onnistunut lahja vaatii hoksnokkaa. Se on henkilökohtainen ja saajalleen merkityksellinen. Suoraan Sinulta lahjan saajalle! Ei sellainen, joka jaetaan usein ja kaikille.

Mikään lahja ei ole sydämellisen palveluksen väärtti. Silloin annat jotain itseltäsi; aikaa, huomiota, omistautumista ja olet läsnä. On tärkeämpää miten annat, kuin mitä annat.
Lounas- tai päivällinen on mitä oivallisin. Aterian ääressä voit antaa toiselle neuvoja, josta hän voi elämässään hyötyä.

Antaminen herättää vastavuoroisuusrefleksin. Mieli ei tahdo kestää sitä, että se on velkaa toiselle. Kun vastavuoroisuus kehittyy rutiiniksi, se menettää sielunsa.

Joskus lahjojen ja etujen salakavalana pyrkimyksenä on hitsata bisnesyhteys. Kyse on hienovaraisesta vallankäytöstä. Se on kuin ikiliikkuja, jossa kukin on vuorollaan antaja ja vastaanottaja. ”Jos jotakin otit, joudut aina antamaan jotenkin takaisin”, sanoo kasakka.

Luottamustehtäviäkin voidaan lahjoittaa saattamalla toinen siten kiitollisuudenvelan peukaloruuviin. Poliitikko ei unohda hyvää tekoaan, vaikka joskus lupauksensa.

Ahneuden maailmassa henkinen vapaus on metsästäjän ja saaliin välimatka. Täytyy olla kuin kettu keksiäkseen ansat ja leijona pelottaakseen sudet.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s