Laiva on merimiehen koti

Vaimot tietävät miten ankeata elämä voi joskus veneessä olla. He nurkuvatkin: ”Miksi kurjuutta pitää opiskella?” Mutta surkeata se oli purjelaivojenkin aikakaudella.
Aluksella oli paljon väkeä, jopa parikymmentä kertaa enemmän kuin nykyisin. Vallitsi tolkuton ahtaus. Laivalla oli mitä erilaisimpia ammatinharjoittajia: sairaan luona kävijöitä, lohduttajia ja pappejakin. Lääkäri oli haavuri ja samalla aluksen parturi. Lisäksi oli timpureita, tynnyrintekijöitä eli kyyppareita ja juomanlaskijoita. Huonoimmassa asemassa olivat laivapojat eli passarit. Heitä oli pesijöinä, siivoojina jne jopa 40!

Aluksi nukuttiin tiiviisti ja kosteasti kansilaudoituksella kunnes v. 1670 keksittiin purjekankainen riippumatto. Sitä käytettiin taistelutilanteissa myös vuotomattona. Matto hilattiin köysillä reiän kohdalle aluksen rungon ulkopuolelle kuten vaippa.
Palvelu oli ympärivuorokautista ja raskasta. Laivaisäntä, kauppias oli varsinainen iso päällikkö. Kun hän tuli tai meni, piti miehistön olla lakki kainalossa aluksen partaalla.

Hygieniasta ei ollut tietoa. Maha ja suolistotaudit, paisumat sekä äkämät olivat arkea. Hoitona oli suonen iskeminen, ulostavat rohdot, kulkueet sekä taikuus. Normaali operaatio oli amputaatio. Kova känni ja pala pois. Heikot, jopa 40–60% kuolivat matkalla ja vahvat jäivät henkiin.
Kuolema ei silloin ollut ihmeellistä. Jos kipu oli kaulan ja polvien välissä ja merimies siihen menehtyi, kuului haavurin diagnoosi – vatsanväänteitä. Jos omaisia ei ollut, myytiin menehtyneen tavarat huutokaupalla.
Tuoreita miehiä hankittiin sielunkauppiaiden välityksellä, houkuttelulla tai pakko-otoin – sanghaijaamalla.

Miehistön moraalinen taso oli kehno. Rikollista ainesta oli riittävästi. Kapinat, ryöstöt ja murhat olivat yleisiä. Kuri oli kaamea ja siksi kapinoitiin. Ei ollut harvinaista, että merirosvolippu – ”The Jolly Roger” nostettiin ja ryhdyttiin rosvoiksi. Usein tuollaisen aluksen nimikin oli ”Revenge” – Kosto.
Varkaus, salaliitto, kapina tai niskoittelu aiheutti kuolemantuomion. Lievin rangaistus oli löyhkäävään, kosteaan keulapiikkiin sulkeminen, raipat tai ruoskiminen.
Varkaan käsi naulattiin mastoon tai hän sai puukoniskun kämmeneensä. Päällikön vastustamisesta heitettiin yleensä kolme kertaa raán nokasta mereen tai vedettiin kölin alta. Jos siitä selvisi, oli syyllinen. Tappaja sidottiin murhatun selkään ja heitettiin mereen.
Kuolemanrangaistus tuli armotta, jos liikkui tulen tai valon kanssa aluksella kun yövahti oli alkanut. Tulipalo on katastrofi aluksella kuten nykyisinkin.

Taistelussa vietiin armotta nirri pois. Vain upseerit ja herrasmiehet säästettiin, koska heistä odotettiin saatavan lunnaat. Jos ampui liian kaukaa tai ilman lupaa, joutui syyllinen maksamaan kuulat sekä ruudin.
On huomion arvoista, että Erik XIV käski amiraaliensa tapattaa kaikki urheat vangit, jotka olivat aiheuttaneet sotavoimille vahinkoa, mutta armahtamaan aseensa laskeneet pelkurit.
Ratsuväli on raakaa, mutta merimiehillä on sydäntä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s