Merellä tuulee aina

Jos kirkonmiesten ammattitaudiksi mainitaan hengen ahdistus, niin merimiehillä se on prostata. Sillä merellä tuulee aina. Jos ei muuten, niin aluksen liikkeen aiheuttamana vauhtituulena. Suojaisinta on peräkannella. Tosin siellä kiusaavat mahdolliset pakokaasut.

Maakraputkin tuntevat amiraali Beaufortìn. Ei ole harvinaista että nainen pienessä paatissa ja merenkäynnissä kysyy kippariltaan: ”Montako pallia?” Tarkoittaen tietenkin tuulen voimakkuutta.

Entisaikaan tuulen voimakkuus määritettiin ”lonkalta” kyseisessä säässä käytetyn purjepinnan mukaan. Kuten prammipurjetuuli, märssypurjetuuli tai pohjakreivituuli.
Vuonna 1805 amiraali Beaufort ehdotti, että laaditaan taulukko, joka perustui sen aikaisen linjalaivan eri tuulissa tiukasti vastahankaan purjehdittaessa tarvitsemaan purjepintaan. Se oli kokemukseen perustuva käpälätuntuma-asteikko 0-12, jota on vaikea nivoa nykyiseen m/s – järjestelmään. Maakrapuille myrsky on 5 Ballia ja kunnon ”skönelle” puolimyrsky 8-9B.

Merkityksellisempää ovat sitä vastoin tuulen ja veden vapaan pinnan pituuden yhteisvaikutus eli aallokko, sen kestoaika, kuormitus ja veden syvyys.
Raivoavalla merellä on kaksi näköharhaa. Koska horisonttitaso ei näy, aaltojen korkeus- ja jyrkkyys arvioidaan jopa 2,5 kertaiseksi. Vesi ei myöskään liiku. Aallokko on näennäistä kuten viljapellon lainehdinta.
Kokemusperäinen aallokkoasteikko on 0-9. Harvoin aalto ylittää 18 m. Kun tuulen vapaa pyyhkäisypinta on liki 100 km, on aalto korkeimmillaan.

”Estonian” upotessa 28.9.1994 Itämerellä noin klo 1, tuuli toi lounaasta ja sen nopeus oli 18–20 m/s. Onnettomuushetkellä aallon korkeus oli runsaat 4 metriä. Tuulen pyyhkäisypituus oli satoja kilometrejä. Siksi aallot olivat jyrkkiä ja kuormittivat laivaa.
Suomen merialueen korkeimmat aallot ovat olleet juuri Pohjois-Itämerellä ja jopa 14 m!

Melkein jokaisen laivaston merimiesten asuissa on tuulisiakin muistoja amiraali Nelsonista. Lakin musta nauha periytyy hänen hautajaisten surunauhasta. Musta solmuke, pamppu on samasta tilaisuudesta. Merimieskauluksen kolme nauhaa kuvaavat amiraali Nelsonin kolmea suurta meritaisteluvoittoa: Abukir, Kööpenhamina ja Trafalgar.
Huivia käytettiin ylös niskaan käännettynä tuulta vastaan. Merimiehillä oli tuolloin myös edestä kaksinkertaiset luukkuhousut suojaamassa eturauhatonta.

.”Ne kko meril seilava, ne mertte vaarat tiätävä”! Merituultenkin murjoma merisankari Nelson oli raihnainen, silmä- ja käsipuoli sekä vammainen. Lisäksi hänellä oli keripukki, keltakuume ja tuon tuostakin meritauti
Silti Nelson oli lippulaivallaan ”Victoryllä” innostava ja pidetty päällikkö. Hänessä yhdistyivät taito, rohkeus sekä kylmäverisyys. Nelson oli ihminen isoilla iillä; kateuden ja pikkumaisuuksien yläpuolella.
Nykyisissä maailmantalouden tuulissa ja turbulensseissa häneen kannattaisi maalla häärivien kippareidenkin samaistua.
Sotilaspolitiikan rauhattomuutta siunailevien on syytä pitää mielessä varsinaissuomalaisten rauhoittava meriviisaus: ”Itätuul mene yässeks ämmäns viäre”

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s