”O juur niinkum pikkulaps, ete tiärk kosk tule ja mitä tule”

Äidinkielen opettajalta kysyttiin pilkkusäännöistä. Hän vastasi:”Missä puhekielessä tulee ”vittu”, siihen kannattaa panna pilkku.”
Sanavarastomme huvetessa on muidenkin välimerkkien käyttö lisääntynyt. Jopa niillä erotumme kulttuurikansoista. Kun aurinkorantojen gigolo kysyy kansallisuuttamme ja saa vastauksen, niin poikkeuksetta singahtaa rantatuuleen:”Suomi, perkkele, saatana…” Brändiämme tuskin parantaa se, että olemme ainoa EU maa, joka on antanut nimensä vodkamerkille ja joka tekee itsestään uunoturhapuromaista pilaa?
Brittiläisessä maailmassa jo hartiatason alapuolisten sanojen käyttöä pidetään sivistymättömänä.

Suomen kieli soveltuu liian hyvin kiroiluun. Voimasanat on vanha reaktio ”taistele tai pakene”-tilanteissa, kun vaara kohtaa. Se on kuin taisteluhuuto, jolla luodaan myös pelkoa vastustajaan. ”Hakkaa päälle”, ”Uraaaaa… ja islantilaisten jalkapallofanien tunnushuuto ovat jo käsitteitä.
Kun Väinö Linnan ”Tuntematon sotilas” vuonna 1954 julkaistiin, sitä jouduttiin sensuroimaan jermujen kiroilun (224 kpl) takia.

Hallitsematon ja liiallinen sadattelu ovat on ala-arvoista ja sivistymätöntä. Oikeaan paikkaan ja aikaan murjastuna voimasana voi sitä sastoin olla taiteellinen ilmaisu, kuten presidentti Kekkosen ”saatanan tunarit”, entisen ministerin ”vmp-ei vois vähempi kiinnostaa” tai Lenitan ”se on ihan perseestä” osoittanevat.

Kiroilun voimakentästä eristäytyminen on mahdotonta. Porukkakäyttäytyminen, mielialamyrkyt ja piinttyneet tavat ovat liian hallitsevia. Jotkut pyrkivät kielenkäytöllään vain ärsyttämään ja saamaan huomiota. Ja siinähän onnistuu helposti.
Tein testin. Vastasin tuntemattomien soittoon: ”Kuka ”X#@£”siellä horisee”? Viidennen kerran jälkeen oli lopetettava. Erotuin kielteisesti!

Sananvapaus edellyttää harkintaa ja varovaisuutta. Muka hyvä pila, iva, pilkka tai jopa sormimerkki voidaan tulkita saeksuaaliseksi häirinnäksi tai syrjinnäksi. Siitä jo julkinen häpeä on kova rangaistus.
Kiroilu toisen nimittelemiseksi, solvaamiseksi, vähättelemiseksi tai halventamiseksi voivat johtaa käräjäoikeuteen. Medioissa vasta olleet julkkisten möläytykset ovat varoittavia esimerkkerjä. On hyvä pitää mielessä, että monikulttuurisessa yhteiskunnassa on myös ryhmiä, joiden kunnian loukkaaminen vaatii hyvitystä tai kostoa!
Haavat ja mustelmat paranevat, mutta henkiset arvet pysyvät.

Huonoista tavoista pääsee eroon. Parannus on tehtävä omien korvien välissä. Mentorikin voi siinä auttaa. Koti ja varhaiskasvatus ovat tiloja opetella kunnioittamaan, pesemään suunsa ja hillitsemään itseään. Joukkueurheilukin kesyttää kusipäät. Se antaa mahdollisuuden parantaa tapojaan silloin kun minä, minä, minä vielä kääntyy. Jos ei äiti opeta, niin maailma opettaa.

Kansakoulussa ihastuin sievään neitoon. Kiinnitin jenkin hänen hiuksiinsa. Jäin hetkeksi tytön mieleen, mutta sain jälki-istuntoa. Opin, että massasta erottuminen on tehtävä myönteisesti!

Sanotaanhan: ”Joka ei mieltään pahoita, ei tapojaan paranna.”

Mikael Miikkola
Turkulainen tapa- ja asiakaspalvelukouluttaja

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s